Ellan päivät

30.9.06

Flunssaa, ripulia ja hampaita

Tällä viikolla Ellalla on ollut nenä ihan tukossa ja täynnä paksua limaa. Syöminen ja nukkuminen on hankalaa ja hampaitakin on tulossa lisää... ne kiusaa Ellaa varsinkin öisin entisestään. Eli koko perhe ollaan nyt urakalla valvottu. Ella on alkanut paremmin nukahtamaan rattaisiin ja kun onneksi on jo vähän viileämpää, uni maittaa ainakin saman ajan kuin sisällä nukkuessa (huomattavaa eroa ei koskaan ole näkynyt). Tänään nukuttiin ulkona n.puolisen tuntia;) Isi nautti myös tämän päivän säästä, tihkutti vettä ja äitin mielestä oli kyllä aika ankea ilma. Isi totesi että mitä ihanteellisin sää ulkoilla, ei ole tukalaa vaatteidenkaan kanssa;)

Ripuli ei ota taantuakseen. Välillä tuli ihan vettäkin. Nyt on takana viisi viikkoa, kaksi lääkärikäyntiä ja varmaankin huomenna kolmas. Riisivellikuurillakin on kohta oltu jo viikko. Toivottavasti alkaisi vähitellen hellittämään, että päästäisiin normaaliin päivärytmiin.

Tavarat hukassa ja kattiloiden pauketta

Tällä viikolla Ella on piilottanut tavaroita mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Oltiin lähdössä ulos ja äitin kännykkää ei löytynyt mistään. Soitettiin siihen kotipuhelimesta ja se löytyi vessan roskiksesta. Ella puuhaa keittiön lattialla kaikenlaista samalla kun äiti laittaa Ellalle ruokaa, Ella oli kuljettanut olohuoneesta stereoiden kaukosäätimen ja se päätyi uunin alaosassa olevaan laattikkoon. Samalla päätyi myös käsi laatikon väliin ja saatiin aikaiseksi kunnon kyyneleitä. Asia oli pian unohdettu ja taas oltiin uunin kimpussa. Potasta on myös löytynyt kaikenkarvaisia ystäviä. Pyykkikoneseen on päätynyt kaukosäätimiä, leluja ja myös vaatteita:)


Pyykkikori on myös hauska leikkipaikka istua ja isin juostessa ympäri kämppää Ella kikattaa minkä jaksaa. Hyvää kuntoilua!


Ella myös rakastaa kovaa ääntä, oma ääni tietenkin on paras mutta kovaa ääntä saa myös aikaiseksi esim. kattioilla ja kansilla. Kantta kun hakkaa kattilan päälle saa aikaan korvia särkevän äänen. Kattilaan hän laittaa myös arvokkaita lelujaan talteen konsertin ajaksi.

Tässä tutkittiin Ellan pieneksi käyneitä vaatteita. Ella ei oikein pitänyt pienestä hatusta. Ei enää mikään vauva!

On jännä huomata kuinka sietokyky on muuttunut. Ennen Ellaa kaikki lasten kovaääniset lelut ja leikit ärsyttivät, mutta Ellan tultua maailmaan, ääniin jotenkin ei vaan kiinnitä enää huomioita. Kaikkeen tottuu...

Ella auttelee edelleen äitiä mm. pyykeissä. Kun äiti tyhjensi koneesta märkiä pyykkejä koriin niin Ella laittoi koriin kuivia vaatteita vierestä lattialta.

Ella tykkää lapsista ja jos näkee minkäikäisen lapsen tahansa tulee kova 'huuto' ja sormen osoitus. Katso äiti pieni ihminen! Saman reaktion sai aikaiseksi myös pieni mäyräkoira kadulla. Omistajaakin oikein huvitti Ellan kiljahdus koiran nähdessään.

Pottatouhuja on jatkettu. Aamuisin sinne tulee yleensä pisut, joskus tosi paljon joskus ei paljoa. Riippuen siitä kuinka nopeasti noustaan sängystä. Potan fanfaarit on saatu kuntoon, mutta jotain hämminkiä siinä on. Jos anturi kastuu potta soi koko ajan ja joskus se soi vaikka siinä ei istuisikaan. Onneksi potassa on hiljainen ääni:) Ella viihtyy hyvin potalla..heilutellen jalkoja ja seuraten äitin tai isin aamutouhuja. Täytyy yrittää jatkaa tapaa että myöhemminkin siinä olisi kiva istua.

24.9.06

Kolmas hammas näkyvissä

Isi huomasi tänään automatkalla kolmannen hampaan olevan tulossa. (Vasen ylä etuhammas). Käytiin tänään Piikkiössä. Ella oksensi heti kun päästiin toivonlinnantielle :( juuri kun oli syönyt tietenkin. Ei siis auttanut kasvot menosuuntaan turvaistuimeen siirtymisessä. Tällä kertaa oksennus lensi myös auton etuosaan, sen verran monta kertaa kaaressa lensi. Isi totesi että ehkä ois hyvä viedä auto sisäpesuun ;)

Ella sai isomummilta etukäteen jo synttärilahjoja mm. pehmoisen muumin jolla oli kiva leikkiä automatkalla. Automatkalla saa häntä viihdyttää kaikin konstein...isi on hyvä tässä lajissa.

23.9.06

Olipa kerran oma tahto













Uhmaa on jo ilmassa. Opittua se ei vielä voi olla eli ihan sieltä omasta persoonasta lähtöisin. Tapahtui samana päivänä: Äiti luki soijamaidon kylkeä, Ella olisi halunnut purkin ja ei tietenkään saanut sitä. Alkoi kova itku ja huuto. Heli tuli käymään ja katseltiin siinä äitin kanssa yhtä talvitakin vetoketjua. Ella olisi halunnut vetoketjun suuhun, ei saanut, ja siitä syntyi kaamea itku. Mentiin vaateostoksille, Ella sai napattua kärryistään henkarin eikä suostunut päästämään irti, ei vaikka olisi saanut vastalahjaksi toisen henkarin. Laitettiin lattialle istumaan ja kokeiltiin josko olisi luovuttanut ja halunnut syliin, mutta ei. Siinä hän istua kökötti henkari tiukasti kummassakin kädessä. Päädyttiin tulokseen että irrotettiin vaate ja Ella sai tuoda henkarin kotiin. Henkarista ei myöskään haluttu luopua kun Ella piti kantaa sisään. Kädet kuitenkin piti irrottaa että valjaat saatiin käsistä pois..siitä taas naama mutruun ja itkua:( Että sellasta.

Ella on jo muutaman viikon ajan ottanut yhden tai pari askelta. Heli tuli katsomaan joku päivä meitä ja Ella tietenkin näytti miten sitä mennään. Vauhti vaan on ihan liian kova kävelyyn! Nousee seisomaan nopeasti ja kun on ottanut vauhdilla askeleen ollaankin jo maassa mullinmallin. Kerran mentiin suoraan nenälleen ja itkua ei tullut ollenkaan! Isi ei ole ollut paikalla todistamassa askeleita. Tällä viikolla kuitenkin kun isi tuli Lontoon työmatkalta Ellan piti näyttää monen monta kertaa kuinka temput tehdään. Aika hassu tyttö konttaa hurjaa vauhtia eteenpäin, kääntyy niin että on kasvot aikuisiin päin (katsokaa!) nousee ylös ja ottaa askeleen. On niin iloinen kun voi näyttää temppunsa.

Ella poseeraa nuken kanssa... nukke on niin iso, että Ella hädin tuskin jaksaa sitä nostaa. Välillä Ella tulee mustasukkaiseksi, jos nukelle antaa kiusallaan enemmän huomiota. Ei taida neiti vielä ymmärtää, että kyseessä ei ole kilpailija :)

17.9.06

Lasten täyteinen viikonvaihde

Eilen olimme Himbergeillä suunnittelemassa muiden vanhempien kanssa tulevaa vauva/lapsiohjelmaa loppusyksylle. Paikalla oli paljon lapsia ja vanhempia ja muutamia vielä puuttuikin. Taitaa tulla oikein kivaa lapsille, kun on paljon seuralaisia. Sen todisti eilinen tapaaminen kun lapset leikkivät hyvin keskenään ikäeroista huolimatta! Lasten ikähaarukka oli 9vk-5v. Kaikki muut oli tyttöjä eilisessä joukossa paitsi Otto;) Kaikenlaista oli suunnitteilla.. toivotaan että päästään alkuun ja kaikilla olisi mukavaa.

Aamulla Ella vilkutti Molla-tädille ja Gavinille hyvää matkaa kun he lähtivät pitkälle kotimatkalleen. Taitaa tulla tätiä ikävä... lopuksi Ella uskalsi olla jo kovin tuttavallinen Mollan sylissä. Molla pesi kerran myös Ellan pyllyn, se jäi yhteen kertaan:) Iltapäivällä kävi Venla ja vanhemmat. Ellan idoli taitaa olla selvästi Venla. Hän osaa hauskuttaa Ellaa niin että hiki on molemmilla ja kikatuksista ei tahdo tulla loppua. Ellalla oli niin kiire myös leikkimään että syödä hotkaisi ruokansa ..mikä yleensä kestää puoli tuntia.

15.9.06

Potalla

Ella teki pottaan eilen aamuna pissan ja kakan. Tänä aamuna sinne tuli iso pissa. Silloin tällöin opetellaan istumaan potalla, ei mikään kiire vielä pitkään aikaan. Opa taisi olla enemmän innoissaan kuin äiti ja isi pottatouhouista, kun soitti tänään ja kysyi että onko pottaan tullut taas;)

12.9.06

Kakka asiaa ;)

Tänään käytiin Ove-lääkärillä juttelemassa Ellan löysästä vatsasta, jota on jatkunut jo yli pari viikkoa. (Edellisestä Oven käynnistä onkin jo yli puoli vuotta. Todella hyvä lääkäri! :) Virusta epäili, jos jatkuu vielä pari viikkoa niin taitaa olla kyse allergiasta :( , mutta seurataan tilannetta.

Mölkkyä

Viikonlopun poppoo mummilassa koolla...


Ella pääsi seuraamaan mölkkytouhuja, kun Molla ja Gavin ekaa kertaa pelasivat peliä. Ihan mukavaa katseltavaa mummin sylistä.. Illat alkavat vaan kovin jo tuntua viileiltä, enemmän vaatetta muutenkin täytyy jo ulkoillessa pukea.
















Käytiin myös kävelyllä kun oli niin ihana aurinkoinen ilma taas:)





Ekat saunareissut

Mummilassa Ella kävi kumpanakin iltana saunassa äitin ja isin kanssa. Istui alalauteella pienessä vadissa. Selvästi nautti lämmöstä ja uni maittoi paremmin kuin kotona, vaikka salamavalo taisi saada aikaiseksi pelästyneen ilmeen kuvaan. Yleensä herätään ties kuinka monta kertaa yössä, mummilassa vain pari kertaa:)

Mummi teki Ellalle oman vastan :)

6.9.06

Tämän hetken temput



Koko ajan tulee uusia taitoja. Tällä hetkellä Ella osaa:

- Vilkuttaa
- Ymmärtää EI sanan (esim. tietää että lehtiä ei syödä)
- Rakastaa kun häntä kehutaan ja hänelle taputetaan
- Osoittaa sormella esim. haluaa maatuskanuken
- Juttelee myös vieraille ihmisille ihan tosissaan (usein hississä) ja saa heidät hymyilemään:) dadadatatata
- Naksuttaa kieltä niin että tulee hauska ääni (ainakin omasta mielestään)
- Nousee seisomaan joka paikassa (esim.ravintoloiden syöttötuolit..omassa ei pääse nousemaan)
- Sylkee ruoan/veden suusta ulos (eilen popsi raejuustoa suun täyteen..hetkeä myöhemmin kaikki syljettiin ulos)
- Konttaa nopeammin eteenpäin kuin äiti taaksepäin
- Osaa juoda lasista ..jos on tarpeeksi janoinen, muuten sylkee sen ulos
- Popsii lattialta kaiken suuhunsa
- Avaa ja sulkee kansia,ovia,laatikoita
- Joku nauraa niin hänkin rupeaa nauramaan
- Tukehtua melkein joka päivä (tänään kurkkuun ja riisipuuroon ..eilen perunamuusiin)
- Ymmärtää myös muutamia muita ilmaisuja: anna äitille, tuu tänne.

2.9.06

Ekat lenkkarit


Heli osti Ellalle jo joskus keväällä lenkkarit, mutta tänään ne olivat ekaa kertaa päällä. Nyt jo aika sopivat, vaikka kasvun varaa jonkun verran löytyy. Kävipä Ella sitten ekalla lenkillä (rattailla kylläkin:)) Tempin ravintelissa.

Pullot jaksavat edelleen kiinnostaa..

Täytyy tässä samalla mainostaa Ben&Jerrys jätskii saa nyt myös valintatalosta:)