Ellan päivät

29.3.06

Sitä sun tätä

Tänä aamuna herättiin lumisateeseen. Ella katseli ensimmäistä kertaa kummastuneena lumisadetta, ennen ei ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Yösyömiset ovat selvästi vähentyneet. Viime yönä mentiin nukkumaan puoli yhdeksän ja syötiin puoli kuuden (heräsi muuten isin aivastukseen) ja herättiin ysin maissa.
Hauska miten Ella nauraa ja hymyilee vieläkin unissaan..niinkuin ihan pienenä vauvana. Isi oli eilen kotona, flunssaa iskee. Ellakin on ruvennut oikein urakalla pärskimään ja yskimään, taisi tarttua isistä.

Kakka tuli eilen (monet ovat kyselleet onko tullu..opa soitti yhteen aikaan joka päivä ja kysy, nykyään vieläkin aina kun soittaa niin kysyy). Kakka onkin ruvennut tulemaan useammin, varmaan kun soseet ovat alkavat mennä alas paremmin.



Viime perjantaina Ella rupesi kääntymään toiseen suuntaan, nyt käännytään joka päivä kumpiinkiin suuntiin ja myös joskus yöllä:(






Eilen käytiin imetyskerhossa, mukava kuulla että kaikilla ei se pullosta juominen myöskään
onnistu ja että tutti ei ole tarpeen eikä hyväksi. 7kk Nooa vauva taisi olla mielenkiintoisin Ellasta.







Eilen tuli paketti Maritalta, heti päästiin kokeilemaan syötötuolia. Tosi kätevä tuoli, kaikki osat saa tiskikoneeseen ja helposti mukaan matkalle.
Ella on hauskan näkönen siinä istuessaan, pikku ihminen. Marita lähetti myös hienon purulelun ja vaatteet jotka oli tosi kivat, kevään väriset.














Sirpa-täti oli viihdyttämässä Ellaa viikonloppuna, käytiin myös vaunuilemassa Ellan nukkuessa.



Ella on mönkinyt (työntänyt takaperin puskien) pöydän alle, täytyy mennä pelastamaan...

24.3.06

Sanni-kaverin tapaaminen




Eilen Ella tapasi ensimmäistä kertaa melkein saman ikäisen kaverin Sannin. Sanni on syntynyt 15.10, kuusi päivää nuorempi kuin Ella. Äiti on tavannut Sannin äitin netissä muutamia viikkoja sitten.

Ensi reaktio Ellalla oli vierastus Sannia kohtaan, aika hassua että vierasti niin pientä olentoa. Eipä heistä paljoa seuraa vielä toisilleen ole. Katselivat toisiaan ja ihmettelivät ja tietysti halusivat koskea. Ella ja Sanni nukahtivat samaan aikaan päivätorkuille ja äidit saivat juoda kahvit rauhassa:)

Vauvat ovat kyllä erilaisia, vaikka ovatkin saman ikäisiä. Sanni oli yli 2kg isompi ja söi jo kunnolla ruokaa ja korviketta. Ella taasen on paljon aktiivisempi liikkumaan. Ella jutteli kovin ja Sanni pärski ja 'valitti' koko ajan. Tuli todettua että Ella on oikeastaan aika hiljainen.

Tavataan taas ehkä kun vauvat ovat vähän isompia.

Pyykkiä lajittelemassa isin kanssa


Ella viihtyi hyvin isin kanssa pyykkikasassa istuen ja viikaten..siis syöden vaatteita:)

21.3.06

Hiusten kuivaus

Perjantaina kävi Mikko, Anne ja Ville moikkaamassa Ellaa. Mikko oli sen verran pelottava että Ellalta pääsi itku kun oli Mikon sylissä (tapahtui muutaman kerran).

Lauantaina käytiin mummilassa Toivakassa. Mummin kanssa soitettiin pianoa ja opan mahan päällä makoiltiin (iso maha, pehmeä makoilla). Sirpa tätin sylissäkin tuli oltua. Yöksi mentiin kolmistaan, äitin ja isin kanssa uudelle mökille. Ellan nukkuessa äiti ja isi kokeilivat uutta saunaa, joka oli oikein kiva!

Syömisestä tuli taas hankalaa, ei tietenkään malteta vieraissa syödä eikä nukkua kunnon päikkäreitä. Niinpä nyt alkuviikosta ollaan opeteltu sitä kotona huutojen kera..parempaan päin ollaan menossa:)

Ellan 60cm vaatteet ovat käyneet pieniksi:( äitiä surettaa kun kasvaa niin nopeasti, ei olla enää pikku vauva vaan iso vauva. Niinpä äiti kävi tänään vähän vaate ostoksilla popissa.

Ollaan myös harjoiteltu veden juontia lasista. Ei kyllä onnistuta vielä muuta kuin saamaan vesi väärään kurkkuun! Juomalasit kiinnostaa kovin, ehkä siksi kun ikeniä voi hangata niihin.

Eilen illalla kokeiltiin ekaa kertaa hiusten kuivaajaa, Ella oli aika ihmeissään, ei tiennyt mitä oikein tapahtuu niin hämmästynyt ilme oli. Hiukset tuli ainakin kuiviksi, yleensä aina jää märiksi pyyhkeen jälkeen.









On sanottu että naiset voivat tehdä kahta asiaa samalla kertaa, mahtaako pitää paikkaansa mutta Ella on ruvennu imemisen yhteydessä vetämään/puristamaan äitiä nenästä, huulista, poskista ja tietenkin silmälaseista. Tekeeköhän poikavauvat näin?

16.3.06

Baby bio

Ella kävi ekaa kertaa elokuvissa eilen äitin ja Helin kanssa. Elokuvan nimi oli Casanova (ei mikään kummonen, vähän hömpänhömppä) Baby bio oli nimensä mukainen, vauvoja oli TOSI paljon. Äiti ja Heli oli ihmeissään kun oli niin paljon vaunuja ja vauvoja. Ei ollut kumpikaan nähnyt niin paljon vauvoja kerralla. Itkuun tottui aika pian (itkuja oli koko ajan). Oli hoitopöytiä ja mikro. Vauvoja hyssyteltiin, niille juteltiin, syötetiin ym, valot olivat himmeällä ja elokuvan ääni hiljemmalla kuin normaalisti. Muutama isi oli eksynyt myös paikalle:) Ellankin piti vähän itkeä kun ei oikein pystynyt keskittymään syömiseen ja väsy tuli..hyvin kaikki kuitenkin meni..ehkä mennään joku toinen kerta uudestaan.

Ella on ruvennut kutiamaan enemmän. 'Arkoja paikkoja' ovat jalkapjohjat, kyljet, kaula, reidet. Niistä kun kutittaa niin naurattaa..mutta ei pidä liikaa kutittaa, sehän ei tunnu kenestäkään kivalta.

Tänään käytiin tukussa. Helin piti ostaa kirkolle ruokatarvikkeita niin me päätettiin myöskin lähteä mukaan. Reissu meni kanssa ihan ok, kovin kauan ei voi kaupoissa kierrellä kun Ellaa ei vielä sellaset jutut kiinnosta.

Ella selvästi ihmettelee varpaitaan kun istuu, niihin vaan ei vielä ylety tai ehkä on vaan niin kankea? Polvista saa hyvän otteen tai siis reisien alta. Tänään ollaan taas harjoiteltu konttausasentoa, aika hukassa ja hakusessa ollaan. Polvien varaan noustaan,mutta ei tiedetä miten pääsis eteenpäin.

14.3.06

Syömistä..mitä se on?



Oltiin Ellan kanssa kyläilemässä viikonloppuna Arsin, Ilonan, Oton ja Linan luona. Ella oli aika kärttyinen, oisko ollu vieras paikka vai rokotuksesta johtuvaa? Rokotuksesta lämpö nousi 37,8. Koko asunto rakui kun Ella kokeili omaa ääntään, ei nimittäin halunnut syödä ja asunossa kuului kaikki vaikka ovet olivat kiinni. Eikä tietenkään malttanu ottaa päivätorkkuja..kotona Ellan kanssa kaksistaan on ehkä vähän liiankin hiljaista. Pitäisi tottua nukkumaan äänekkäissäkin paikoissa. Sunnuntaina Ilona ja Lasse oli kylässä ja kaikki sujui suht ok, Ella sai taas näyttää temppunsa miten matolla liikutaan.







Kevät on tulossa. Parina päivänä on ollu niin lämmin olohuoneessa, että Ellalla on ollut lyhythihainen/lahkeinen body. Tuntuu että koska Ellalla on niin paljon hiuksia hän hikoilee enemmän, liekö totta? Hiukset ovat usein märkänä kun hän imee, rankkaa puuhaa.

Sitteri on aika huono syöttötuoli! Ella ei oikeastaan ollenkaan enää tykkää istua siinä, hänen mielestään pitäisi istua jo niin selkä suorassa. Syöttötuolia ollaan katseltu, mutta ei oikein ole löytynyt Suomesta hyvää. Ehkäpä Marita-täti voisi lähettää amerikasta sellaisen pienille vauvoille tarkoitetun tuolin...

Tuntuu että aika menee nykyään soseiden tekoon ja säilömiseen ja niin vähäinen määrä kuitenkin päätyy masuun. Tänään olen tehnyt bataattisosetta ja riisipuuroa, sulattanut porkkanasosetta ja pakastanut luumusosetta. Tänään kun yritettiin syödä porkkanaa niin armoton huuto ja itku tuli. Ajoitus tulee olla syömisessä kohdallaan, pikkuisella olikin liian kova väsy..ehkäpä sitten kun herätään kokeillaan uudestaan.

Ella tykkää leikkiä isin kanssa piilosta, leikin nimi on se että isi menee piiloon esim. soittotähden taakse ja tulee esiin sieltä mölisten. Ella purskahtaa nauruun varmasti:)


10.3.06

Neuvolakäynti

Ella kävi äitin ja isin kanssa tänään neuvolassa. Johanna oli hoitamassa sairasta lastaan joten Ulla niminen täti otti meidät vastaan. Hän oli kanssa mukava! Ella kasvaa edelleen tasaisesti, kaikki käyrät samallalailla kuin aikaisemmin. (6290g, 62cm ja pää 42cm). Sopusuhtainen kaikinpuolin. Ella ei meinannut pysyä pöydällä millään, piti äitin ja isin oikein kunnolla pitää kiinni kun käännyttiin, nostettiin pyllyä ja työnnettiin takaperin vartaloa. Ulla sanoikin että erittäin aktiivinen ikäisekseen. Hänellä on kolmeviikkoa vanhempi lapsenlapsi ja ei ollenkaan näin aktiivinen. Voi olla että Ella pian rupeaa harjoittelemaan konttamaan, kun pylly noin nousee:) Selkä oli hyvin jäntevä ja kehittynyt, voidaan ruveta istuttamaan enemmän. Ollaankin katseltu syöttötuoleja.. Eli Ellaa kääneltiin ja vääneltiin, no ei nyt ihan mutta katsottiin että kaikki oli kunnossa.

Isi tuli mukaan neuvolaan kun äitiä pelotti rokote, viime kerralla tuli pieni itku. Tällä kerralla isi sai pitää Ellaa sylissä kun piikki pistettiin. Ella katseli soittorasiaa niin mielenkiintoisena että kulmakarvat vain vähän nousivat kun rokotteen sai..eli hyvin meni. Seuraava rokote vasta vuoden ikäisenä:)

Tultiin kotiin, äiti silitti päästä ja Ella nukahti (pienen väsymyskitinän jälkeen...)


Ja eikun viikonloppua viettämään!

9.3.06

Tänään 5kk


Tällä hetkellä Ella nukkuu ekoja päiväunia tänään. Otin just pari oranssista norppa jääpalaa sulamaan, se on Ellan lounas pari lusikallista porkkanaa ja maitoa päälle:)

Eilen huomasin Ellan niskassa ison punaisen alueen, Ella oli raapinut sitä ja näytti kyllä tosi pahalta. Kutsuin apuun Helin, joka on ammatilainen näissä asioissa, hänellä on niin paljon allergiaa ja ihottumia. Heli sanoi että ei vielä lääkäriin, koska iho ei ole rikki. Laitoimme natusanin rasvaa ja iltaan mennessä punainen alue oli vähän rauhoittunut, mutta ei terveen näköinen. Ongelmana on myös että Ellalla on melkein samassa kohdassa iso syntymämerkki, joka on myös punainen jolloin ei oikein tiedä mistä kohtaa ihottuma alkaa. Hiuksia on myös syntymämerkin ja ihottuman kohdalla paljon, joka hankaloittaa rasvausta. Täytyypi seurailla asiaa, tokkopa porkkanasta aiheutuvaa sentään?

Rintaraivareita ei juuri enää ole ja tiheänimun kausi kesti vaan ne pari kolme päivää. Ella syö taas 1-3 tunnin välein. Ei olla sen enempää rytmitetty, ehkäpä sitten kun ruvetaan enemmän syömään kiinteitä.

Ihana aurinkoinen kevätpäivä. Lähdetään kohta ulkoilemaan.

Huomenna neuvola ja rokotus:(auts

6.3.06

Käännytään ympäri ämpäri

Viikonloppu taas tuli ja meni. Oltiin kotona ja käytiin katsastamassa lastenliikkeet uudessa kampin keskuksessa. Ella ei nukahda enää rattaisiin, ei ainakaan kovin helposti. Eipä kovin kauan aikaa voitu kierrellä (varmaan puoli tuntia) kauppoja kun Ella ei viihtynyt rattaissa eikä sylissä. Ruotsalainen PO.P lasteniike oli mukavin yllätys. Isin mielestä varmaan Usalainen quicksilver liike.

Äiti on väsynyt yöheräilyihin. Ella on nyt muutamana yönä herännyt ainakin 3 kertaa (isi ei kuule heräilyjä, taitaa nukkua kuin tukki). Neuvola täti Johanna sanoi että kuuluu ikään, mutta on syytä rajoittaa. Ehkäpä ei niin montaa päiväunta? Maissivelliä suositteli, mutta ei ainakaan vielä onnistu koska tuttipullo ei kelpaa.

Heli yritti eilen opettaa Ellalle tutin imemistä. Ellasta oli kyllä hauska leikkiä tutin kanssa, pureskelee niikuin mitä tahansa lelua. Eipä taida enää onnistua tutin imemisen opettelu.

Kokeiltiin porkkanaa, Johanna oli sitä mieltä että ensin kasviksia, hedelmät ovat niin makeita että voi tulla hankaluuksia myöhemmin kasvisten kanssa. Porkkana menikin tosi hyvin alas, ehkä paremmin kuin päärynä jota eilen kokeiltiin. Laitetaan se päärynä odottamaan sinne pakkaseen joksikin aikaa. Äiti on pakastanut Ellalle jääpaloihin soseita ja sitten minigrippipusseihin. Sosetus hoituu näppärästi bamixilla, joka isi tässä vähän aika sitten hommasi.

Tänään ollaan sitten opittu kovalla alustalla kääntymään selältä vatsalleen. Sitä ollaan tehty nyt oikein urakalla yli 10 kertaa. Liikutaan muutenkin paljon, työnnetään käsillä suoraksi ja niin mennään taaksepäin, harmi vaan leluja ei saa sillä lailla kiinni ja sitten tulee kiukku.

Kaupunkilaisia kehoitetaan olemaan roskaamatta, koska on bussi- ja kuorma-autoliikenteen lakko. Lakon kunniaksi ollaan kestovaippailtu tänään, pitää vaihtaa 1,5h välein vaippaa ja aina on ihan märkänä vaippa.

2.3.06

Rakkaalla lapsella monta nimeä

Tänään..ihanaa on perjantai ja isi on meidän kanssa kohta. Aurinko paistaa ja kipakka pakkanen -9c.

Ella on eilisestä saakka siirtynyt muutaman viikon takaiseen rytmiin..syödään tunnin välein ja nukutaan 30-60min joka toisen syönnin yhteydessä. Rintaraivarit ovat olleet tipotiessään. Vauvat ovat aika arvaamattomia! Ja jokainen päivä on niin erilainen.

Luumusose meni jo vähän paremmin alas, taisi mennä kokonainen lusikallinen:) Siinä syönnin yhteydessä sottaantuivat äidin kädet, Ellan kädet, suu, kasvot ja vaatteet. Aikamoista touhua sekin. Syönnin jälkeen olikin sotkujen siivous se ei Ellaa haitannut kovin paljoa koska ainakin käsiä Ellasta on hauska pestä, kasvojen pesu on sitten asia erikseen!

Äiti taitaa tykätä näistä 'listoista'..taitaa tulla ammatin myötä tämä.

Ellaa kutsutaan ja on kutsuttu nimillä:

kirppu, kulta, rakas, tintti, vauva, vauveli, pikkunen, höpönassu, touhutäti, höpsöläinen, mönkiäinen, kakkatykki, sweetie, cutie, little monkey, töyhtöhyyppä..Ella Bella, kultu, kulti, höpöliini...