Ellan päivät

17.2.06

näin idea syntyi

Ajattelin kirjoittaa Ellan päivistä päiväkirjaa. Nämä jutut siis ajattelin tulostaa kirjaan lisänä kaikkea muuta. Sirpa-täti antoi idean, jonka hän sai amerikkalaiselta kaveriltaan.
Nyt alkaa olla myös enemmän aikaa touhuta kaikkea muutakin kuin syöttää ja vaihtaa vaippoja. Vauva-arki on jo melko huoletonta. Suurimmaksi osaksi minä ja Ella oleskellaan kotona, touhutaan kaikenlaista, ehkä tähän päiväkirjaan tuleekin eniten kirjotettua aripäivän asioita.

Tällä hetkellä me kummatkin mahallaan tässä makoillaan, äitin edessä tietokone ja Ellan edessä ensimmäiset avaimet, jotka Marita-täti on lähettänyt. Avaimista saa hyvän otteen ja ne on helppo laittaa suuhun kun ovat kevyet. Ella osaa jo hienosti punnertaa ranteidensa varaan niin että kädet ovat aivan suorat ja sitä kautta myös kääntyä haluamaansa suuntaan.

Tänään Ella sai paketin Englannista, jossa oli vaatteita kesäksi ja syksyksi. Ella on saanut paljon vaatteita, mutta aina jotain puuttuu ja jotkut käyvät pieniksi.

Ella on tosi kova hymyilemään ja isi saa Ellan nauramaan melkein aina kun vaihtaa vaippaa, kutiavin paikka on paljaat olkapäät. Olkapäihin ja kaulan seutuun pärisyttämällä Ella ei tiedä mitä tehdä kun niin kutittaa. Nakuilu on muutenkin kivaa!

Tänään Ella heräsi klo.04.15, söi 10min ja heräsi klo.07.00 ja katteli mobilea, isi vaihtoi vaipan klo. 07.30 ja sen jälkeen söi 15min. Ella heräsi samaan aikaan kuin äiti klo.10.00 :) ja söi 10.30 n.30min, nukkui taas jne. Näin ne päivät menevät pääasiassa syöden ja nukkuen ja välillä leikkien.

Ella oli viime viikolla 60cm pitkä, 5870g painava. Hän on kasvanut koko ajan omalla käyrällään tosi tasaisesti. Tällä hetkellä näyttäisi että Ellasta ei tule keskiverto Suomalaisen pituista (n170cm) mikä ei ole ollenkaan yllätys. (äiti 155cm)

Pari päivää sitten aloitettiin maistelemaan perunaa, joka maistuukin tosi hyvin. Neuvola sanoi että ei tarvitse aloittaa, mutta saadaan päättää milloin halutaan aloittaa. Nykyään kun ollaan syöty niin Ella on niin surkeasti katsonut äitiä ja isiä että ettekö anna mulle ollenkaan. Ehkäpä on Ellan herkkyyskausi alkanut ruoan suhteen, koska syöminen näyttää sujuvan oikein hyvin:)